Suomessa elää noin 55 erilaista muurahaislajia, joista yleisimmät ovat mauriainen, eli sokerimuurahainen (Lasius niger), aitohevosmuurahainen (Camponotus herculeanus), faaraomuurahainen (Monomorium pharaonis) ja siloviholainen (Myrmica rubra).
Muurahaiset ovat erittäin hyödyllisiä luonnossa, sillä ne vaikuttavat ekosysteemien toimintaan monin eri tavoin. Ne toimivat tehokkaina maanparantajina siirtäessään suurta määrää maata ja kompostoituvaa materiaalia. Lisäksi muurahaiset osallistuvat kasvien siementen levittämiseen ja ruokkivat itseään monenlaisilla orgaanisilla aineksilla. Ne ovat myös tärkeitä saalistajia, joiden ruokavalioon kuuluvat esimerkiksi kirvat ja muut tuholaiset.
Vaikka muurahaisista ei ole juurikaan vaaraa ihmisille, kotiisi päästyään ne voivat olla todellinen riesa. Muurahaiset kulkevat usein pitkiä matkoja ravinnonhakumatkoillaan, joten et luultavasti halua niiden marssivan ruokakaappiisi tai keittiöösi hygieniariskiä aiheuttamaan. Puutarhassa ne saattavat rakentaa pesiään kasvien juurille, tai kerääntyä kirvojen ympärille. Ne seuraavat tekemiään reittejä ja kerääntyvät ruokalähteen ympärille aiheuttaen riesaa kodeissa, organisaatioissa ja yrityksissä. Pienet multakasat maaperässä olevien kolojen ympärillä ja ulkoseinien alaosassa viittaavat niiden alkuperään.
Rentokilin vinkit muurahaisten torjuntaan
1. Seuraa niiden kulkureittejä
Etsi ja tuki muurahaisten kulkureittejä. Jos havaitset jatkuvaa muurahaisten liikennettä tietyssä kohdassa, voit yrittää estää niiden kulkua tiivistämällä halkeamat tai laittamalla esteitä polun eteen.
2. Pyyhi pinnat ja lattiat
Siivoa kaikki tahmeat jäämät työtasolta ja keittiön lattialta, sillä makea houkuttelee muurahaisia.
3. Peitä ruoanlähteet
Puhdista ja sulje ruokasäiliöt sekä pese astiat huolellisesti. Muurahaiset etsivät ruokaa, joten estämällä niiden pääsyn ruokalähteisiin voit tehdä kodistasi vähemmän houkuttelevat vierailupaikan.
Kotikonstit, kuten etikan, sitruunan tai suolan levittäminen muurahaisten kulkureiteille harvoin poistavat ongelmaa kokonaan, koska muurahaiset pääsevät rakennusten sisään pienistäkin raoista. Jos muurahaisia näkyy näidenkin toimenpiteiden jälkeen, kannattaa ottaa yhteyttä tuholaistorjunnan asiantuntijaan.