Sekä maatalouden että kaupunkiympäristöiden tuholaistorjunnassa on jo vuosikymmenten ajan edistetty kestävyyttä hyödyntämällä integroituja ja ennaltaehkäiseviä torjuntatekniikoita vähentämään torjunta-aineiden ja kemikaalien tarvetta.
Euroopan Unionin lainsäädäntö ja ohjeistukset ovat myös johtaneet siihen, että jyrsijämyrkkyjen käyttöä on säädelty luonnossa elävien nisäkkäiden ja lintujen altistumisen minimoimiseksi.
Kestävän kehityksen periaatteet ovat myös levinneet monille aloille viime vuosikymmenten aikana.
Näihin kuuluvat esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäminen ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, ja tuotteiden ja palveluiden koko elinkaaren ympäristövaikutusten minimoiminen, mukaan lukien myrkyllisten kemikaalien ja muovien käytön ja jätteen vähentäminen.
Digitaalisiä jyrsijäansoja käyttävä PestConnect-järjestelmä on suunniteltu kestävää kehitystä ajatellen, ja ratkaisu voi kokonaisuudessaan auttaa yrityksiä toimimaan vastuullisemmin.
Tässä on viisi tapaa, joilla PestConnect-järjestelmä voi edistää yrityksesi kestävyystavoitteita.
1. Myrkytöntä jyrsijätorjuntaa
Myrkyttömien tuholaistorjuntaratkaisujen omaksuminen on keskeinen osa Rentokilin kestävän kehityksen strategiaa.
PestConnect-valikoimassa on useita rotta- ja hiiriansoja, jotka eivät käytä jyrsijämyrkkyjä.
Yksi Rentokil PestConnect järjestelmään integroitu myrkytön laite on napsautusansa Rat Riddance Connect.
Tämä on perinteinen rotanloukku, johon on lisätty pyydystyksen havaitsevia sensoreita, jotka lähettävät hälytyksen PestConnect-järjestelmään. Automaattinen hälytys mahdollistaa teknikon nopean toiminnan.
2. Estää jyrsijämyrkkyjen pääsemistä paikalliseen luontoon
EU lainsäädäntö edellyttää tuholaistorjujia ryhtymään toimenpiteisiin jotta jyrsijämyrkyn pääsy paikallisiin ekosysteemeihin estetään.
Tämän pitäisi myös olla vakiokäytäntö jokaiselle vastuulliselle tuholaistorjujalle. Jos villieläimet pääsevät syöttiin käsiksi, ne saattavat kuljettaa sen ympäröivän luontoon ja siten myös petoeläimille ja ruokaketjuun.
Dual Autogate -ansa* on suunniteltu noudattamaan luonnonsuojelua ja biosidituotteita koskevaa lainsäädäntöä.
Syötti on kiinnitetty ansan portin taakse, ja laitteessa on sisäiset sensorit, jotka havaitsevat jyrsijän.
Ansan portti, joka on kehitetty hiirien ja rottien käytöstä seuranneiden tutkimusten pohjalta, avautuu kun tietty määrä sensorien aktivointeja on rekisteröity tietyn ajanjakson aikana.
Tämä mekanismi suojaa muita pieniä eläimiä, jotka voivat ajoittain päästä syöttilaatikkoon, sekä mahdollistaa asianmukaisten lakien ja suositusten seurauksen.
Se varmistaa myös, että laite on turvallinen käyttää.
*Käytä biosideja turvallisesti. Lue tuoteseloste ja -ohjeistus ennen käyttöönottoa.
3. 24/7 seuranta ja analyysi - vähemmän jyrsijämyrkkyjä
Digitaalinen torjunta voi myös vähentää jyrsijämyrkkyjen käyttöä tekemällä tuholaishallinnasta kohdistetumpaa ja tehokkaampaa.
Tutkimukset PestConnectin käyttöön ottaneiden asiakkaiden kohteisiin osoittavat, että järjestelmä voi vähentää jyrsijämyrkkyjen käyttöä jopa 60%.
Jatkuva etävalvonta antaa teknikoille mahdollisuuden reagoida nopeasti ja puuttua ongelmaan aikaisin, mikä tehostaa tuholaistorjuntatoimenpiteitä asiakaskohteessa.
Lisäksi laitteista automaattisesti lähetettyjä ja PestConnect-järjestelmään tallennettuja toimintatietoja voidaan analysoida tuholaistoiminnan trendien havainnoimiseksi.
Tätä dataa, yhdessä teknikoiden asiakkaan toimipaikalla tallentamien kyselytietojen kanssa, voidaan käyttää kehittämään tuholaistorjuntakäytäntöjä, kuten löytämään oprimaalisen sijainnin syöttilaatikoille.
Varhainen puuttuminen ja syötin tehokas sijoittaminen voivat vähentää jyrsijämyrkkyjen tarvetta.
4. Vähentää ajoneuvojen hiilidioksidipäästöjä
PestConnect vähentää myös ajomatkoja.
Digitaalisten ansojen lähettämät etävalvontatiedot hälyttävät tuholaisaktiviteeteista kussakin toimipaikan laitteessa, auttaen teknikkoja optimoimaan asiakkaan tuholaistorjuntasuunnitelman ja parantamaan torjuntatoimenpiteiden tehokkuutta.
Teknikon aikaa kuluu asiakkaan näkökulmasta tuottavampiin toimintoihin.
Mahdollisuus valvoa ja analysoida paikan päällä tapahtuvaa tilannetta etänä vähentää tarpeettomien käyntien määrää ja tyhjien ansa- ja syöttilaatikoiden tarkistamisessa käytettyä aikaa, tarjoten samalla erinomaisen suojan tuholaisia vastaa.
PestConnect-laitteiden kyky lähettää hälytyksiä automaattisesti varmistaa, että käyntejä tehdään vain silloin, kun jyrsijä tai muu eläin on jäänyt loukkuun.
5. Säästä paperia
Perinteiseen tuholaistorjuntaan usein sisältyy paperiraporttien kirjoittaminen jokaisesta huoltokäynnistä ja useiden paperilomakkeiden käyttäminen torjuntatoimien hallinnassa ja suunnittelussa.
PestConnectin avulla kaikki tämä tehdään sähköisesti, ja kaikki teknikkojen tekemät raportit toimitetaan myRentokil-asiakasportaaliin.
Tämä ei ainoastaan säästä suuria määriä paperia koko yrityksessä, vaan sen avulla asiakkaat voivat myös tehdä kaiken raportoinnin ja auditoinnin sähköisesti, ja hyödyntää tuholaistietoja välittömästi toimipaikoissaan.
Jokainen portaaliin kirjautunut työntekijä voi saada pääsyn raportteihin ja tietoihin millä tahansa laitteella, joten mitään ei tarvitse tulostaa.
Asiakkaillemme luodaan vuosittain yli neljä miljoonaa raporttia verkkoraportointityökalujen avulla.
Tänä päivänä jokaisen yrityksen on otettava kestävä kehitys huomioon toiminnassaan.
Sijoittajien aiheuttaman paineen ja kestävään kehitykseen liittyvän lainsäädännön kasvaessa on tärkeää ottaa huomioon myös koko toimitusketjuun ja asiakkaisiin kohdistuvat vaikutukset.
Rottien ja hiirien torjunta ei todennäköisesti ole ensimmäinen asia joka tulee mieleesi kun ajattelet kestävää kehitystä edistävää liiketoimintaa, mutta se sisältää useita tärkeitä ympäristönsuojeluun liittyviä alueita.
Vaihtamalla PestConnect -järjestelmään voit pitää kiinteistösi, henkilökuntasi ja asiakkaasi suojassa, samalla kun säästät ympäristöä ja edistät kestävää kehitystä.